Tällä kertaa terapeutti hieman haastoi minua siinä kuinka suhtaudun äitiini ja hän myös kyseenalaisti sen, etten halua äitini esim. lukevan tätä blogia. Kerroin, että olen niin paljon tapellut äitini kanssa ja yrittänyt saada häntä myöntämään ettei lapsuudessani kaikki ollut ok enkä enään jaksa sitä tehdä. Äitini kieltää kaikki sanomalla höpöhöpö tai, että kuvittelen kaiken ja sitten minä saan raivarin. Terapeutin mielestä en hyväksy negatiivisiä tunteitani äitiä kohtaan ja yritän peittää ne eri tavoilla. Hänen mielestään olisi mielenkiintoista jos äitini esimerkiksi lukisi nämä kirjoitukseni. Minusta ajatus tuntui tosi rajulta. Jotenkin edelleen ilmeisesti suojelen äitiä niinkuin tein lapsenakin. Tätä terapeutti toikin juuri esille. Hän sanoi, että mieti mitä äitisi on tehnyt/tai jättänyt tekemättä sinulle? Eikö olisi oikein, että se saisi tietää mitä siitä ajattelet...hmmm..vaikea aihe.
Nyt kuitenkin terapian jälkeen olen paljon miettinyt asiaa ja äitini oli muutaman yön kylässäkin meillä ja kyllä huomaan, että minulla on paljon negatiivisiä tunteita ja ajatuksia häntä kohtaan jotka syntyvät erilaisissa tilanteissa tai keskusteluissa. Yritän olla kuitenkin aina tappelematta ja ajattelematta niitä. Sen jälkeen kun äiti lähtee meiltä olen yleensä väsynyt ja monesti vituttaakin...
Huomasin itsestäni mm. sen etten halua katsoa äitiä silmiin ja monet asiat kuten hänen kova ääni tai toisten haukkuminen ärsyttää tosi paljon. Se miksi kuitenkin siedän häntä ja pidän välit hyvänä on se, että hän on tärkeä pojalleni. Pidän häntä mummona en niinkään äitinä.
Terapeutti korosti monta kertaa sitä, että on normaalia tuntea kaikenlaisia tunteita ja antaa niiden tulla yrittämättä tukahduttaa niitä. Ehkä minua pelottaa kuinka rajuna tunteet voivat tulla jos päästän ne vapaasti tulemaan. Raivon tunne voi olla valtava. Sisko sanoo monesti, että raivostuu äidille niin, että tekisi mieli hakata tai tappaa se siihen paikkaan. En ihmettele vaikka sanookin noin Itse voisin tuntea aivan yhtä rajusti ja muistan, että joskus nuorempana tunsinkin, mutta tunteet kääntyi minua itseä vastaa itsetuhoisena käyttäytymisenä.
Jatkan tämän asian kanssa painiskelua vielä itsekseni ja kirjoitan lisää kun saan ahaa-elämyksiä.
Aijoo, vielä se, että terapeutin mielestä on todella julmaa äidiltäni sanoa höpöhöpö johonkin vakavaan asiaan mitä hänelle kerron. Niinhän se on, mutta monet asiat tajuaa vasta kun joku ulkopuolinen ne sanoo. Äitini on aina ollut julma ja siihen on niin tottunut ettei edes sitä aina tajuakkaan. Jos häneltä olisi joskus saanut rakkautta ja hellyyttä niin ehkä julmuuskin olis kolahtanut enemmän, mutta siitä on tullut niin tavallista...en tiedä ymmärrättekö mitä yritän kirjoittaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti