Ensimmäisellä terapeutti käynnilläni sovittiin, että käyn rehellisesti elämäni läpi jotta terapeutti saa mahdollisimman hyvän kuvan millaista minulla on ollut. Hän painotti kuitenkin sitä ettei me jäädä vellomaan lapsuuden asioihin, vaan keskitymme tähän hetkeen ja tulevaisuuteen mikä kuulosti minustakin mukavalle. Alotimme siitä kun olin n. 8v ja isäni kuoli, mutta nyt jälkeenpäin tajusin, että ongelmia oli jo sitä ennen ja siitä ajastakin täytyy kertoa joten kerron ne ensikerralla. Käyn viikon tai kahden välein puhumassa 1,5h kerrallaan joten aika tiivistä tahtia mennään. Eli kirjoitan nyt ajasta ennekuin isäni kuoli..mitä siitä nyt satun muistamaan.
Meillä oli paljon eläimiä kotona. Rakastan vieläkin eläimiä ja olen aina sanonut, että ne ovat pelastaneet minut aikoinaan kun ei ollut ketään aikuista johon olisi voinut turvautua. Eläimet lohdutti ja antoi turvaa pienelle tytölle. Olin isäni tyttö. Ajelimme mopolla metsäteitä joelle ja sieltä veneellä merelle kalalle. Saatoin onkia kaloja vaikka koko päivän. Isäni äiti asui saaressa jossa vietimme paljon aikaa. Mummu oli ihanan rakastava ja teki hyvää ruokaa ja huolehti kaikesta. Saaressa oli hyvä olla ja siellä leikin serkkujeni kanssa kesät ja olin mummulla hoidossa kun isä ja äiti olivat töissä.
Isä ja äiti tappelivat paljon ihan fyysisestikkin ja viikonloppuisin isä joi paljon eikä tiedetty milloin hän tulee kyliltä takaisin kotiin. Kun isä tuli kotiin kännissä hän oli yleensä pahalla päällä ja alkoi tappelemaan äidin kanssa. Monet monet kerrat äiti nappasi minut ja isosiskoni sängyistä ja ajoimme yöllä isää pakoon tätien luokse. Isä uhkasi humalassa tappaa meidät kaikki ja äidin piti piilottaa haulikko ettei isä löydä sitä. Meille äiti kävi sanomassa, että leikkikää nukkuvaa ja älkää häiritkö isää. muistankin, että harjoittelin monesti sängyssä hengityksen pidättämistä ja paikoillaan oloa jotta osasin sen tehdä sitten kun äiti käski. Edelleenkin metsästysaseet saa ihoni kananlihalle ja haluan, että ne säilytetään osina eikä kokonaisina. Tässä tietenkin syynä se, että jos mieheni haluaisi tappaa meidät (mitä ei tietenkään oikeasti tapahdu), niin se joutuisi ensin kokoaan aseen ja silläaikaa me pääsemme pakoon..Muistan myös lapsuudesta sen, että kerran äiti toi painavan haulikon hädissään minulle ja sanoin, että piilota se nopeasti johonkin ettei isä löydä! Minä olin tuolloin kai 6 vuotias joten voitte vain kuvitella millainen paniikki minulla oli kun en tiennyt mihin sen laitan!!
Äiti ja isä erosi ja isä muutti saareen jossa minä kävin viikonloppuisin hänen luonaan, mutta siitä kerronkin sitten seuraavassa kirjoituksessani, koska pian eron jälkeen isäni kuoli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti